sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Ruokakulttuuri päivä

TORSTAI 20.4.2017

Aamulla alkoi suoraa siivous ja järjestely
ruokakulttuuripäivää varten.Järjestelimme 
huonekalut ja pöytät päivää varten.

Kävimme hakemassa clas ohson: ssa 
pöytäliinän sponsorilahjaksi ja samalla 
tarjosimme itseämme heille tekemään 
jotain markkinointia tai työntekoa.

Kaikki saatiin valmiiks melkein ennenkuin 
alkoi herkkujen myynti. Tarjoilu oli 
10.30 - 16.00 asti ensin sen kuului loppuu 
14.00 mutta pidimme sen ihan 4 asti






Tarjolla eli myynnissä oli 
mm. kongolaista, egyptiläistä, 
somalialaista ja kosovolaita ruokaa.
Oli myös suomalaista mokkaruutua.
Juotavana oli tarjolla kahvia, 
teetä ja kahta erillaista mehua.
Hinta luokka oli 0.5€ - 2.5€









Meillä oli ensimmäinen vuoro 
Karitan kanssa 10.30 - 12.00. 
Myimme ihmisille 
monen kymmen euron edestä 
ruoki ja herkkuja.












Mukana oli myymässä Inkoton 
nimisestä liikkeestä myymässä luonnonkosmetiikkaa.
Tuotteet olivat laadukkaita 
ja sopivat kaiken tyyppisille 
ihoille.















Tätä tapahtumaa markkinoimme 
mainosten avulla jota jaoimme 
samana ja edeltävinä päivinä 
suoraan ihmisille kauppakeskuksessa. 
Hankimme myös asiakkaita ovelta onkien








Loppu päivästä kävimme läpi Taitajat projektia läpi
ja pidettiin siitä palaveri.
Otimme samalla uuden sovelluksen haltuun 
Tämä sovellus on Trello. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti