torstai 27. huhtikuuta 2017

Mikä on PopUpCollege

Haluan kertoa teille nyt näin oman 
kokemuksen perusteella. 
Mikä on PopUpCollege?

Se on uusi tapa oppia koulun ulkopuolella. 
Samalla suorittaa joko kesken eräisiä 
tehtäviä. Pystyy myös suorittaa ja 
nopeuttamaan tulevia opintoja. 

Olisi hyvä että, kun menee popuppiin niin
olisi toisen vuoden opiskelia. Jotta ei 
aloittaisia aivan tyhältä pöydältä, 
vaan olisi jotain alustana. 

PopUpCollegessa on tarkoituksena tehdä
omia projekteja, jotka on itse luonut tai 
keksinyt yksin tai ystävien kanssa.
Tarkoituksena ei ole että ohjaava opettaja 
tulee ja antaa projektin. Proekteista olisi 
tarkoitus oppia tulevaisuutta ajatellen 
konkreettisia asioita joita voi hyödyntää 
myöhemmin. 



Loppu häämöttää

KESKIVIIKKO 26.4.2017

Aamulla oli rauhallista ja paljon ei 
porukkaa ollut. Aamulla vastasin 
Meb liikkeen sähköpostii jossa olemme 
keskustelleet yhteistyö mahdollisuutta.

Tämän jälkeen meille pidettiin 
PopUpCollege 2017 Studen dourney.
Tämän tarkoituksen oli käydä läpi missä
olisi parannettavaa kun eri paikoissa 
avataan PopUppeja. Kävimme mielipiteitä
pienessä ringissä.







Tässä on se matka
mikä pitäisi ja käydään
PopUpCollegessa.














Tässä mallia miten 
teimme ja kävimme 
omia mielipiteitä, 
minä pitäisi parantaa.









Loppupäivän autoin yhtä opiskeliaa 
perusteellisesti tekemään blogia, jota 
hän ei ollut aloittanut juurikaan. 
Saimme parivikko tehtyä. Itse 
sanoisin että olisimme siinä ajassa 
mitä ohjastin niin tekemään melkein 
kaikki päivät. Mutta se ketä autoin 
ei oikein pysynyt paikoillaan.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Printti

TIISTAI 25.4.2017 

Aamu meni odotellessa että projekti 
kumppanit tulisivat paikalle, kun he 
olivat hiukan myöhässä. Kun he saapuivat 
oloitimme tekemällä muistiin panoja 
trelloon. Samalla etsimme erillaisia 
paikkoja netistä jossa pystyy printtaamaan 
erillaisia tuotteita ja flyereita.



Löysimme netistä sellaisen kun MEB.
Tämä liike sijaitsi juuri sattumalta kampissa
joten menimme kyselemään hintoja ja
muita osto ja sponsori mahdollisuuksia.
Meille sanottiin positiivisella äänen sävyllä
että laittakaa tuotteistanne sähköpostilla 
lista ja muut tarvittavat jutut. Samalla 
he sanoivat että ovat aina välillä asallistuneet
tälläisiin tapahtumiin sponsoroijina.

Loppupäivästä lupauduin auttamaan
seuraavana päivä yhtä opiskeliaa tekemään 
blogin kun hän ei ollut vielä aloittanut ja ei 
osaa käyttää blogia. 

Vierailijoita ja virailu

MAANANTAI 24.4.2017

Meille tuli aamulla vieraioita pieksamäeltä. 
He olivat nuorisotyöntekijä opiskejoita, jotka 
ovat miettineet ja aloittaneet PopUpCollegen 
tyylisen opiskelu tavan. 
He tulivat kyselemään meiltä kokemuksia 
ja mitä, miten teemme täällä. 
Samalla he kyselivät paljon miten kannattaa 
tehdä asioita ja miten niistä me ollaan 
saatu kiinnostumaan. 
He ottivat kuvia ja malleja meidän töistä 
ja muista muisti ja neuvolistoista. 
Keskustu/tapaaminen kesti noin tunnin verran.

Meillä oli tietenki taijakisan suunnittelua 
ja sen toteutusta.
http://taitaja2017.fi/

Meidän yksi ohjaaja pitimeille haastattelun 
jossa olin minä ja karita. Kyselyn tarkoituksena 
oli saada opiskeliakokemukset näkyviin.
Keskustelu äänitettii jotta kaikki yksityis 
ja mielipiteet saadaan oikeassa muodossa talteen.  

                   http://maria.io/

















14.30 meillä oli tapaaminen vanhalla 
sairaalalla jossa toimii nykyään Startup 
yritykset. Siellä meille kerrottiin paikan 
historiasta jonkun verran samalla meille 
esiteltiin ja näytettiin eritilojen käyttö
mahodollisuuksi. Tietenkin meille kerrottiin 
mikä on startup. JOS SINUA KIINNOSTAA 
NIIN KURKKAA LINKISTÄ.

Perusteellinen suunnitelma

PERJANTAI 21.4.2017

Aamulla merkkasin poissa olot niinkuin 
joka aamu. Aamulla en alkanut heti 
tekemään mitään vaan pelasimme lautapeliä, 
koska odotimme projekti jäseniä jotta 
pääsemme töihin. Sillä olin aamusta 
ainoa joka kuului taitajatkisa projektiin.

Kun he saapuivat vihdoin kymmenen jälkeen 
niin aloimme tekemään perusteellista 
suunnitelmaa Trelloon, johon kirja simme 
kaikki oleelliset jotka tuli siihen aikaan mieleen.






Taitajat projekti (Trellolla)






Trello on sovellus ohon voidaan tehdä 
perusteellinen projekti suunnitelma. sinne 
pystyy liittää tauluja johan kaikki 
osallistujat voivat kirjoittaa ja näkevät 
muutokset. Taulukoilla voidaan ryhmitellä 
tehtävät ja jos on jotain lista juttuja niin 
nekin pystyy hyvin kirjamaan. Trello on 
kohtuu yksin kertainen sovellus. Ja tästä 
sovelluksest on hyötyä myös työ elämässä.


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Ruokakulttuuri päivä

TORSTAI 20.4.2017

Aamulla alkoi suoraa siivous ja järjestely
ruokakulttuuripäivää varten.Järjestelimme 
huonekalut ja pöytät päivää varten.

Kävimme hakemassa clas ohson: ssa 
pöytäliinän sponsorilahjaksi ja samalla 
tarjosimme itseämme heille tekemään 
jotain markkinointia tai työntekoa.

Kaikki saatiin valmiiks melkein ennenkuin 
alkoi herkkujen myynti. Tarjoilu oli 
10.30 - 16.00 asti ensin sen kuului loppuu 
14.00 mutta pidimme sen ihan 4 asti






Tarjolla eli myynnissä oli 
mm. kongolaista, egyptiläistä, 
somalialaista ja kosovolaita ruokaa.
Oli myös suomalaista mokkaruutua.
Juotavana oli tarjolla kahvia, 
teetä ja kahta erillaista mehua.
Hinta luokka oli 0.5€ - 2.5€









Meillä oli ensimmäinen vuoro 
Karitan kanssa 10.30 - 12.00. 
Myimme ihmisille 
monen kymmen euron edestä 
ruoki ja herkkuja.












Mukana oli myymässä Inkoton 
nimisestä liikkeestä myymässä luonnonkosmetiikkaa.
Tuotteet olivat laadukkaita 
ja sopivat kaiken tyyppisille 
ihoille.















Tätä tapahtumaa markkinoimme 
mainosten avulla jota jaoimme 
samana ja edeltävinä päivinä 
suoraan ihmisille kauppakeskuksessa. 
Hankimme myös asiakkaita ovelta onkien








Loppu päivästä kävimme läpi Taitajat projektia läpi
ja pidettiin siitä palaveri.
Otimme samalla uuden sovelluksen haltuun 
Tämä sovellus on Trello. 


PRH

KESKIVIIKKO 19.4.2017

Aamu alkoi 9.00.
Odotin kello 9.10 asti ja sen jälkeen rupesin 
merkkaamaan oman ryhmän myöhästymiset. 
Kolme oli ainoastaan paikalla joten listaan 
tuli paljon sinistä eli myöhässä.

10 aikaan oli tulenjohta jossa kävimme pienessä 
porukassa projektien ongelmia ja käytiin samalla 
tulevaan isoa projektia läpi nimittäin taitajat kisaa. 
Koska sitä ei ollut vielä aloitettu ja siinä oli 
muutenkin aloitus ongelmia. 


Kello 13.00 meillä oli varattu tapaaminen PRH:ssa
(Petentti- ja rekisterihallitus) Meillä tuli kertomaan 
kaupparekirteristä Ruokamo Ville. Hän kävi 
kotisivujen avulla meille esityksen. Aihe oli eri 
yhtiömuodot ja nimien valintaa. Luento kesti 
puolitoista tuntia. 
Ainoa huono puoli oli se että hän kertoi ja puhui 
meille vaikeilla liikeillä sanoilla ja muilla erikois 
sanoilla. Vaikka sanoimme että meillä on vain 
perustietoa tästä. Kaikki ohjaajatkaan ei ymmärtänyt 
kaikkea mutta olihan se hyvä kokemus.  


                       www.prh.fi














Tämän jälkeen minulla ja kolmella muulla oli 
siivousvuoro. Meillä oli tehtävänä siivota roskat 
ja viedä ne roskalavalle, lakasta ja luutata 
lattiat ja tietenkin siivota vessan. Ja oimme tehtävät.
Tämän jälkeen loppui työ päivä.